You are viewing [info]kivinen's journal

Salme Kivinen
13 August 2010 @ 11:35 pm
Mun pitäisi hankkia itselleni terapeutti ja hoitaa tää kuuppa kuntoon (koska haluamme lapsen). Huh, sanottu!
 
 
Salme Kivinen
20 June 2010 @ 07:17 pm
En ole kirjoittanut taas puoleen vuoteen. En edes yritä kuroa aikaa kiinni.
Duuni on alkanut ja odottelen vapaapäiväni. Pidän kyllä työstäni täällä, mutta vähempikin riittäisi. Eilen katsoin 6 mummun ja yhden papan kanssa Danielin ja Victorian häitä. Siirryin aina sopivasti seuraavaan osoitteeseen. Yksi mummo (hänen luonaan en katsonut häitä) heitteli minua likaisilla nenäliinoilla ja huusi "mitä sinä tulet tänne puolen yön aikaan, ULOS ULOS HÄIVY" Sanomattakin selvää etten jäänyt sinne sitten, apuani ei selvästikään kaivattu (kellohan oli sen 18.00). Kotimatkalla loppui bensa.
Tänään vietin ihanan aamun, syötiin brunssi uuden kotini sisäpihalla värikkään viltin päällä, kävin Valtterissa etsimässä shortseja, avokkaita ja korkeavyötäröistä hametta. Palasin kotiin kahden mekon, trikoopaitojen, puseron, kahden neuleen sekä kirjojen kanssa. Pitikö sitä tavaraa nyt vähentää, vai miten se menikään?
Huominen aamu vielä ja tiistaina partavoileipäkakkukestit w Anna ja Kinmo <3

 
 
Salme Kivinen
02 January 2009 @ 03:21 am
joulu meni hyvin, mä aloin taas uskoa.
uutena vuotena me erottiin.
istun yövuorossa, isä oli tukena monta tuntia täällä. huomenna haen sairaslomaa.
miksi? me rakastetaan, meillä menee hyvin, me ollaan täydellinen pari kaikkine vikoineen. miksi jotain voi se ahdistaa?
milloin tämä tuska loppuu? 27 tuntia takana sitä ja mä luulen kuolevani. otin neljännesosan pamista, itku ei enää tule, vain äänetön huuto. jos mä en haluisi tätä samaa oloa kaikille muillekin niin hakisin köyttä, sitoisin sen kattoon, söisin laatallisen pameja ja lopettaisin elämäni. miksi elää kun rakkain on poissa?
en näe mitään syytä. en mitään.

mitä jos se ei tajua? mitä jos se löytää uuden, sen johannan? sitten mua on kustu silmään kokonaiset neljä vuotta.

matkaa lääkekaapille on kaksi metriä. saisin varmaan niin paljon lääkkeitä että kuolisin pois ja kipu loppuisi.
 
 
Salme Kivinen
10 November 2008 @ 11:36 pm
On mennyt viime viikko, viikonloppu ja vielä tämäkin päivä. En ole saanut aikaiseksi mitään, en mitään. Tuhoan taas kaiken. Yövuoro.
 
 
Salme Kivinen
07 November 2008 @ 06:18 pm
Menetin lahjakkaasti hermot tänään koirien kanssa ja otin Limppua kunnolla kiinni. Sain palautetta toiselta koirakolta, siinä vaiheessa olin kyllä selvästi tajunnut itsekkin mitä tuli tehtyä. Hienoa että vielä on ihmisiä jotka uskaltaa puuttua kun näkee epäkohtia. Tietty hävettää ihan hulluna että se olin minä ja mun käytös ja tietty vielä enemmän hävettää että kohtelin koiraani huonosti. Turha siitä on syyttää pemssejä, koirien energisyyttä, riittämätöntä koulutusta tai yhtään mitään. Koiraan tai muuhunkaan elävään ei saisi käydä kiinni, ei eie ei.

vituttaa ja itkettää.

ja ei, mä en pahoinpitele koiriani.
 
 
Salme Kivinen
17 September 2008 @ 03:32 am
vielä yksi yö tämän jälkeen. torstaina fuksiaiset, lauantaina marian tuparit. olen aikast onnellinen. vaikkakin pirun väsynyt.
 
 
Salme Kivinen
06 September 2008 @ 06:48 pm
nyt on eka oikea viikko lipastolla takana. pitäis tehdä ne pirun kitu-tehtävät, lukea keskiviikon avoimen tenttiin ja ryhdistäytyä tässä 'puhdistus'kuurissa. olen myöskin varannut ja perunnut kolme yliopiston liikuntaa.. ei käy! ensi viikolla 7 yövuoroa..
olen nytkin siltsikassa iltavuorossa, just haettiin yks ukko maitokärryillä ojasta. repesin viimeistään siinä kohtaa kun tyyppi kysyy et käyks teille taksisetelit<3 kävin tänää hyvinkäälläkin kääntymässä, riitta täytti 71-vee ja vein hälle ja toinille saippuaa, pesukintaan ja suklaata. he porskuttelevat ihan samaan tahtiin kuin 05 tammikuussa kun olin vikaa kertaa töissä.. niin se aika kuluu...
 
 
Salme Kivinen
24 July 2008 @ 07:23 pm
Kiitos kaikille onnitelleille <3. Olen aika hämmentynyt, niin monet kerrat kun lukeminen tuntui raskaalta hikisessä kirjastossa, kuvittelin sen hetken kun saan tietää pääseväni kouluun. Juoksen, hypin, huudan, nauran, itken ja kiljun. Ja mitä vielä, vähän itkin, en muuta.. On vähän ristiriitainen olo.. Että mitä nyt? Kun vuosien tavoite ja unelma on toteutunut niin mitä nyt? Joku viisaampi voisi ehdottaa vaikka maisterin papereita mutta.. äh.. tajuaako kukaan mitä tarkoitan?

Keskiviikkona, aamuyöllä, meille saapui perheenlisäystä. Titolin eli kotoisammin Touko saapui Espanjan Kulkukoirien kautta meille. Olen aika onnekas kun mulla on T joka on miltei yhtä innokas eläinystävä kuin minäkin.. Muutoin meillä ei olisi kolmea koiraa:)
 

 
 
Salme Kivinen
16 July 2008 @ 06:13 pm
Ilosaari meni ohitse aivan liian nopeasti. Kaikki tytöt paikalla, perustettiin Satakuntaleiri johon tuli porukkaa reilu 20! Oli tosi kivaa vaikkei kovia bändejä ollutkaan. Mad Sin, Mad Caddies, Common, Mike Patton ja Raappana, joista viimeinen osui ja upposi. 

Puolet Ilosaaresta ahdisti kun ajattelin vain sitä kuinka taas mua odottaa kamala pettymys. MUTTA minäpä minä PÄÄSIN KOULUUN!! Vuodesta 2004 olen hakenut kolmasti vk-tulkiksi, kahdesti käynyt pääsykokeissa, kerran yritin toimintaterapeutiksi ja kaksi kertaa kävin kääntymässä logopedian pääsykokeissa. Ja nyt NYT minut on hyväksytty Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan!! Kuulun niihin kymmeneen jotka hyväksyttiin.

AAAARRRGGGGHHHH.

me so happy.
 
 
Salme Kivinen
19 June 2008 @ 08:50 pm
mulla oli yhtä tylsää kuin rriiellä 

SNOBI:
[ ] oon ainut lapsi perheessäni
[ ] en oo koskaan ollut töissä sitten TET:tin
[ ] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[X] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[ ] asun omakotitalossa
[ ] ja meillä on järvimaisema
[ ] vanhempien luotolla
[ ] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivä lahjan
[X] mulla on tietty kaveri porukka
[ ] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[ ] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[ ] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[ ] Luis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[ ] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[ ] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja
[ ] jokaisella pitäisi olla oma stylisti

2 (mun vessaa kyl käyttää mieskin ja koiratkin pesen siellä.. ja mikä 'tietty' kaveriporukka?)

PISSIS/FRUIDE:
[ ] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[ ] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[x] blondaan hiuksiani
[ ] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[ ] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[ ] ostan vaatteet aina uusina
[ ] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[ ] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[ ] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[x] halailen ystäviäni
[x] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[x] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[x] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[ ] hengaan kauppakeskuksissa

5 (käyttääkö joku tuulipuvun kanssa niittivyötä? mites vanha mä olen, kun en edes ole kuullut tollaisesta?) pitääkö äidiltä kysyä lähes kolmekymppisenä lupaa lävistyksiin?)

TEINI:
[ ] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[ ] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[ ] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä...
[ ] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[ ] käytän korkosaappaita
[ ] meikkaan koulussa välitunneillakin
[X] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[ ] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[x] mulla on suun aluella lävistys
[X] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[X] RUOKAA EI ASEITA
[ ] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[ ] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[ ] Käyn Mäkkärissä usein
[ ] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[ ] porukat on assholeja 

4  

GOOTTI:
[ ] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[x] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[ ] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[ ] Morticias, Cypershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[ ] tilaan netistä myös vaatteita
[ ] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[ ] meikkaan naamani valkoiseksi
[ ] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[x] minulle on diagnosoitu masennus -
[ ] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[ ] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] olen masokisti
[ ] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[ ] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[ ] ennakkoluuloiset pelkäävät minua 

2

HEVARI:
[ ] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[ ] \,,/
[ ] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[ ] öriseminen on asiallista
[ ] hiukseni ovat mustat
[X] en käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[ ] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[x] en usko jumalaan
[ ] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] omistan paljon niittirannekkeita
[ ] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii
[ ] käytän maastohousuja
[ ] käytän paljon bändipaitoja
[ ] musta on lempivärini
[½] rottani on ystäväni 
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[ ] Tuska-festareilla on pakko käydä
[ ] mulla on tatuointi

2½ ( stadin vesi kuivattaa ihoani niin pahoin etten käy turhaan lutraamaan vedellä, se on vissiin tooooosiiii omituista. rotat on kuollut ja kuopattu aikoja sitten)

INDIE:
[ ] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[X] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[X] ostan vaatteeni kirpparilta
[ ] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[ ] UFF!
[ ] rakastan Amelieta
[ ] lempivärini on vihreä
[ ] oon herkkä ja hiljainen
[/] pidän runoista ja kirjoista
[ ] olen rakkausrunot.netissä
[x] oon livejournalissa
[ ] haaveilen paljon ihastuksestani
[ ] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[ ] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[ ] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[ ] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin
[ ] mulla on yksi todella läheinen bestis



PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[x] hiukseni on/ollut värjätty jollakin räikeällä värillä
[X] tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[ ] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[X] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[x] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[ ] "vaatteet on mun aatteet"
[/] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[ ] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[x] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[ ] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[X] maiharit
[ ] panosvyö ja bondagehousut



TAVIS:
[ ] sanon usein "ihan sama", "päätä sä", ja "emt"
[ ] mulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] kuljen massan mukana
[ ] pelkään erottuvani joukosta
[ ] asun rivitalossa
[ ] käyn koulua pyörällä
[ ] teen läksyt
[ ] meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[ ] teen kotitöitä valittamatta niistä
[/] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[X] oon keskiverto koulussa
[ ] oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[ ] omistan Gimmelin, Pikku G:n ja Tiktakin levyjä
[ ] en ole koskaan värjännyt hiuksia
[ ] en lintsaa koulusta
[x] en ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] en ole ikinä meikannut
[X] perhe on rakas

2,5


HOPPARI:
[ ] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[ ] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[ ] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[ ] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[x] kuuntelen siis räppiä
[x] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[ ] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[ ] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[ ] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[ ] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[ ] käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[ ] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä

2

HIPPI:
[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[x] mulla on hamppukassi
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[x] turkistarhaus on väärin!
[/] olen vegaani
[ ] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[x] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[x] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[ ] olen positiivinen
[ ] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] omistan peace-korun
[x] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[x] tai mielenosoitukseen
[X] asun/olen asunut kommuunissa



EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[ ] tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] olen alipainoinen
[X] mustat pillifarkut
[ ] ja converset
[ ] lisäksi paljon pääkalloja
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[½] leikkaan itse hiukseni
[ ] käytän paljon mustaa kajaalia
[ ]itken usein
[x] viiltelen/olen viillellyt
[X] olen pessimistinen
[ ] olen hyvin herkkätunteinen
[x] olen halunnut tappaa itseni
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[ ] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[ ] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa 

4,5

ROKKARI:
[X] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[x] omistan niittivyön
[ ] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[ ] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[ ] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[ ] tiedän ketä on Tré Cool
[/] takutan hiukset
[x] minulla on lävistys jossain muualla kuin kasvoissa
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[X] omistan palestiinahuivin
[ ] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku
[ ] gebardikuvio on mieleen
[ ] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[ ] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[½] olen nähnyt lempibändini livenä
[x] AION ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[ ] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin

6

ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[ ] katon animea
[ ] hentaitapas!!
[ ] Naruto on PARAS!
[ ] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!!
[ ] käytän tyllihameita
[ ] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[X] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä (yhden:)
[ ] minulla on galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[x] minulla on huulilävistys
[ ] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[ ] ^_____________^-hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio 

2


NÖRTTI
[ ]olen aina kotona
[ ]äiti tykkää musta
[ ] suutun jos saan kokeesta ysin
[ ] keskiarvoni on yli 8.6
[ ] keskiarvoni on yli 9
[ ] matematiikan numeroni on 10
[ ] minulla on akne
[ ] en osta itse vaatteita
[ ] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista....
[ ]minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[ ] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] wii!npäs
[ ] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
[ ]haluan olla paras 
 
0

näin ollen olen punkrokkarihippi.